OLS peittosi LRK:n

08.02.2018

Pisteet pois kuleksimasta Haaparannalta

OLS:n jääpallon edustusmiehistö palasi MM-kisatauolta pirteänä ja kohensi asemiaan taistelussa viimeisestä pudotuspelipaikasta kaatamalla keskiviikkona torniolaisen LRK:n Haaparannalla maalein 4-2 (1-0).

OLS pelasi ehjän ysikymppisen ja käänsi varsin tasaisen ottelun itselleen. Ilahduttavaa oli, että puolustuspeli kesti koko ottelun läpi. Viimeisenä lukkona tuore MM-pronssimitalisti Pertti Virtanen sai tililleen myös syöttöpisteen lukuisten hienojen torjuntojen lisäksi.

Kauden tehokkain pelaaja Eemi Dolk (1+1) jatkoi hyviä esityksiään tekemällä ottelun tärkeän avausmaalin jo runsaan kolmen minuutin jälkeen. Tuomas Räisänen onnistui entisellä kotikentällään maalinteossa kahdesti. Tuomaksen mailasta lähtivät toisen puoliajan ensimmäisen minuutin 2-0 maali ja torniolaisten pyristelyt lopullisesti niitannut 4-2 maali viimeisellä peliminuutilla. Atte Lämsä vei OLS:n 3-0 johtoon 59. peliminuutilla. Saku Hartikainen oli jälleen pelipäällä ja keräsi kaksi syöttöpistettä.

Voitto oli tärkeä, sillä se katkaisi peräti kahdeksan peräkkäisen voitottoman ottelun sarjan. Samalla OLS nousi sarjataulukossa ohi Botnian, joka hävisi oman ottelunsa Narukerälle.    

OLS ja Botnia ratkovat viimeisen pudotuspelipaikan kohtalon

Viimeisen pudotuspelipaikan kohtalo selviää viikonlopun otteluissa, joissa OLS kohtaa vieraissa runkosarjan päätösotteluissa vieraskentillä WP:n ja Botnian. Botnian loppuohjelmassa on puolestaan kotipelit LRK:ta ja OLS:aa vastaan. OLS on tällä hetkellä sijalla kahdeksan seitsemällä pisteellä ja Botnia yhdeksäntenä kuudella pisteellään.

Vierasvoitto LRK:sta poisti pahimpia paineita OLS leiristä, sillä tässä vaiheessa homma on taas omissa käsissä. Pudotuspelipaikkaan riittää varmuudella voitto Botniasta. Hyvä mahdollisuus on varmistaa paikka jo lauantaina, joskin sarjajumbo WP on aina paha kotikentällään.

Kun OLS viikonloppuna tiensä pudotuspeleihin raivaa, niin OLS:aa vastaan asettunee puolivälierissä joukkue runkosarjan sijoilta 1-3. Runkosarjan ykköspaikan on jo varmistanut Veiterä. Kakkospaikasta taistelevat vielä JPS ja Kampparit. Akilles ja HIFK kamppailevat sijasta neljä, joka oikeuttaa viimeisenä kotietuun puolivälierävaiheessa.

Bandyliigan pudotuspelien puolivälierävaiheessa runkosarjan kolme ensimmäistä joukkuetta valitsevat vastustajansa sijojen 5-8 joukkueista. Puolivälierät pelataan paras kolmesta -järjestelmällä.

OLS:n selvitettäessä tiensä pudotuspeleihin, se isännöi Oulussa toista puolivälieräottelua perjantaina 16.2.

Tästä jääpalloliiton uutiseen runkosarjan päätöspeleistä.

17.10.2018Tuu pellaa jääpallua
16.10.2018Tekojään jäädytys vaikeaa
15.10.2018Loponen ja Niskala mukaan P19 maajoukkuerinkiin
17.09.2018Kolme OLS pelaajaa P17 maajoukkueringissä
04.09.2018Bandyliigan ohjelma 2018-19
27.08.2018Jääpallon Suomen cup 26.-28.10.
11.07.2018Roopen hautajaiset perjantaina 13.7.
05.07.2018Roope on poissa
14.06.2018Pertti Virtanen ja Eemi Dolk tarkkailuryhmään
24.03.2018Kolme OLS:n poikaa MM-pronssille

Siirry arkistoon »