OLS kukisti LRK:n

07.02.2019

OLS voittoon pohjoisen paikallispelissä

OLS palasi kahden tappion jälkeen jälleen voittojen tielle peittoamalla LRK:n maalein 5-2. Vuodenvaihteen jälkeen on OLS onnistunut voittamaan kolme peliä ja on viiden viimeisen ottelun kuntopuntarissa seuraavana heti Bandyliigan kärkinelikon jälkeen.

Keli kohtuullinen – jää pelattavissa

Pakkanen piti vielä keskiviikonkin Oulua otteessaan, mutta n. 17-18 asteen lisäksi ei onneksi Raksilassa ollut tuulta tarjolla.

Pitkän aikaa varsin heikossa kunnossa ollut Raksilan tekojää oli saatu peliin jälleen parempaan kuntoon. Varsinkin ensimmäisellä jaksolla jää kesti hyvin – toisella jaksolla jää oli jo hieman haasteellisempi ja pelaaminen vaikeutui.

Kunnostukseen oli nyt kuitenkin panostettu ja jälki oli selvästi peliä edeltäviä viikkoja parempi.

Tasainen vääntö pohjoisen herruudesta

Keskiviikon ottelu käynnistyi melkoisen tasaisena.

OLS otti LRK:n pelinrakentelun kiinni jo ylhäältä saakka. Ennakkoon oli kylläkin kotijoukkueen valmennusjohdolta tullut ennakkotietoa hieman varovaisemman pelin suuntaan. Taktiikka oli kuitenkin onnistunut ja OLS sai katkottua alussa pois LRK:n peliin lähdöt.

Kumpikaan joukkue ei juhlinut maaleilla ja todella vaaralliset maalipaikat olivat vähissä.

Ottelun ensimmäinen maali nähtiin runsaan puolen tunnin pelin jälkeen, kun Niklas Valtasen syöttö löysi Eemi Dolkin. Eemi pyöräytti rangaistusalueen rajalla pari LRK:n pakkia ulos ja viimeisteli läpiajosta varmasti 1-0. LRK kuittasi kuitenkin muutaman minuutin päästä. OLS:lta huolimaton harhasyöttö puolikentässä ja LRK rakensi siitä läpiajon. Pertti Virtanen torjui läpiajon, mutta irtopallossa oli ensimmäisenä Igor Zolotarev ja tilanne 1-1.

Matti Immoselta upea lyönti

Puoliaikavihellystä odotellessa Matti Immonen pamautti kauden hienoimman osuman Oulussa. OLS:lla oli syvältä LRK:n alueelta lankusta vapaalyönti, jonka Eemi Dolk pelasi poikki kentän Immoselle. Immosen kaukaa, hieman sivusta lähtenyt lyönti painui ylänurkkaan - OLS ”pukukoppimaalilla” tauolle johtoasemassa 2-1.

Toisen jakson alussa LRK sai OLS:aa paremmin pelinsä kulkemaan. Varsinkin Kimmo Ohtosen jäähyn aikana vierailija painoi peliä OLS:n maalille. Tasoitus tulikin Arto Smedsin vastustamattomasta kulmalyönnistä 57. minuutilla. Tämän jälkeen pelin tasoittui myös pelitapahtumiin nähden ja OLS sai selvitettyä LRK:n hyvän jakson.

Runsaat kymmenen minuuttia ennen loppua OLS:n Atte Lämsä sai, Dolkin vahvan esityön jälkeen, pallon ja ohitti linjassa olleet kolme LRK:n puolustajaa ja ei erehtynyt läpiajossa. Kotijoukkue jälleen maalilla johtoon. Tästä LRK ei enää noussut ja aikalisäkään ei sitä auttanut.

Pertti Virtaselle kaksi syöttöpistettä

OLS:n maalivahti Pertti Virtanen kunnostautui jälleen kerran torjuntojen ohella myös avaamaan peliä pitkillä heitoillaan. Näistä heitoista OLS iski kaksi viimeistä maalia, kun ensin Tuomas Räisänen (84 min.) ja yliajalla Dolk kaunistelivat maalilukemat 5-2:een.

Saku Hartikaiselle nilkkavamma

OLS:lle tuli voiton lisäksi huonoja uutisia, kun Saku Hartikainen loukkasi ensimmäisellä jaksolla nilkkansa ja Sakun loppukausi on vaarassa. Tähän ei olisi varaa, sillä LRK ottelussa oli mukana kaksi pelaajaa P17 joukkueesta paikkaamassa jo nykyisiä poissa oloja. 14-vuotias Aatu Tiusanen ja 15-vuotias Akseli Niskala palasivat kelpo ottelun.

Tulevan viikonlopun osalta nuorten pelaajien kohdalla on vaikea tilanne, kun sekä edustus että P17 ja P15 pelaavat lauantaina ja sunnuntaina.

OLS – LRK Yle Areenassa

Keskiviikon ottelu kuvattiin suorana Yle Areenaan. Tuotantotiimi kehui Oulun katsomoa parhaaksi tämän kauden kuvauspaikaksi – kamerat pääsevät kuvaamaan tapahtumia hyvästä kulmasta.

Ottelu löytyy Yle Areenasta ja se on katsottavissa tästä linkistä 6.3.19 saakka.

Bandyliigan facebook -sivuilta löytyy mm. maalikoosteet ja valmentaja- sekä pelaajahaastattelut. Kannattaa käydä katsomassa maalikoosteet, joissa näkyy mm. Dolkin pörssipäivä, Lämsän voittomaali, Immosen kanuuna ja Virtasen heittokäsi.

Tästä linkistä Bandyliigan facebook sivuille.

Pudotuspelipaikka vielä mahdollinen

Voitto LRK:sta piti OLS:n pudotuspelihaaveet edelleen elossa.

Kahdeksan joukkuetta etenee pudotuspeleihin ja tällä hetkellä OLS:lla on matkaa pudotuspeliviivaan kolme pistettä. Kahdesta viimeisestä playoffpaikasta taistelevista joukkueista OLS:lla ja LRK:lla on seitsemän pistettä ja Botnialla sekä WP:llä kymmenen. Päätösviikonlopun aikana Botnia saapuu pohjoiseen OLS:n ja LRK:n vieraaksi. WP kohtaa omissa otteluissaan Akilleksen ja Narukerän.

Pudotuspelipaikasta kamppailtaessa ei OLS:lla ole varaa tappioihin viikonlopun otteluissa, kun vastassa ovat lauantaina Botnia ja sunnuntaina Kampparit. Lauantaina Botniaa vastaan edes tasapeli ei OLS:lle riitä.

Runkosarja päättyy viikonloppuna

OLS – Botnia la 9.2. klo 15

OLS – Kampparit su 10.2. klo 13

 

Tervetuloa kannustamaan OLS voittoihin ja pudotuspeleihin!

 

21.08.2019Suomen cup Oulussa 2.-3.11.19
18.06.2019Ilari Moisala palaa Luistinseuraan
19.05.2019Aatu Tiusanen P15 vuoden pelaaja
19.03.2019Helsingin hallihanke etenee
18.03.2019Eetu Jaatiselle MM-pronssia
14.03.2019Dolk Bandyliigan All Stars -kentälliseen
13.03.2019Suomi neljäs Talviuniversiadien jääpallossa
12.03.2019OLS P13 turnausvoittoon
11.03.2019LRK/OLS P15 taipui neljänneksi
09.03.2019LRK/OLS P15 pronssipeliin

Siirry arkistoon »